JAPANILAINEN KUKKIENASETTELUTAIDE

​

Ikiru - elää, hana - kukka

​

Ikebana eli japanilainen kukkienasettelutaide on vuosisatojen saatossa kehittynyt hienostuneeksi ja vaativaksi taidemuodoksi. Muiden perinteisten japanilaisten taidemuotojen tavoin ikebana sisältää kolme aspektia: do - henkinen, gaku - teoreettinen ja jutsu - tekniikka. Tämän filosofian mukaisesti ikebana tunnetaan myös tienä - kado.

​

Perinteisesti ikebanassa on kolme pääoksaa: taivas, ihminen ja maa. Asetelman lähtökohtana voivat olla oksien kaartuvat tai suorat linjat, lehtien pinnat ja muodot, maljakon muoto sekä tyhjä tila. Klassisissa asetelmissa korostetaan linjoja, ei niinkään kukkien väriloistoa. Tavoitteena on zeniläisen taideteorian periaatteen mukaisesti taide ilman taidetta "Artless Art". Modernit asetelmat korostavat tekijänsä luovuutta.

​

Ikebanan historiaa

Ikebanan historia ulottuu 6. vuosisadalle ja sai alkunsa

buddhalaismunkkien Buddhan alttarille tuoduista

kukkauhreista. Kukkienasettelu oli aikoinaan

yksinomaan munkkien, papiston, samuraiden ja

hoviylimystön yksinoikeutta. Vuosisatojen saatossa

asetelmien koko pieneni ja syntyi eri koulukuntia.

Arkkitehtuurin uudistuessa kodeissa yleistyi mm. 

tokonoma- syvennys, johon ikebana-asetelman

ohella ripustettiin kuvakäärö. Naisille myönnettiin

erityislupa kukkienasettelun viralliseen opiskeluun

vasta vuonna 1863.

​

Vanhimman ikebanakoulun perustaja oli Kiotossa

olevan Rokkakudo temppelin ylin pappi. Hän uudisti

Buddhalle tuotujen kukkauhrien esille asettelun. Syntyi

Ikenobo-koulukunta ja Rikka-tyyli. Asetelmat olivat

erittäin säännönmukaisia, suuria ja näyttäviä. Vanhin

Rikka oppikirja, Sendensho on vuodelta 1445. Ikenobo

toimii Kiotossa, se on traditionaalinen klassinen koulu,

joka on ottanut ohjelmistoonsa myös vapaa-asetelmia

vastaamaan nykypäivän haasteita.

​

Kehityskaaren myötä on syntynyt useita klassisia ja

moderneja koulukuntia.

​

1800-luvun lopulla Ohara-koulun perustaja Unshin Ohara

kehitti maisemalliset laakean maljakon moribana

asetelmat, joissa käytettiin apuna piikkipidikettä. 

​

Tämän päivän merkittävintä modernia koulukuntaa edustaa Sofu Teshigaharan

Tokioon perustama  Sogetsu- koulu (1927). Sofu Teshigahara vapautti ikebanan tradition painolastista, hänen mielikuvitustaan eivät kahlinneet muodot, materiaalit, tila, eivätkä erilaiset oppisuunnat. Koulukunta pyrkii yksilöllisen ilmaisun kehittämiseen. Teshigaharan motto oli: ikebanaa voi tehdä kuka tahansa, missä tahansa ja mistä tahansa.

​

Ichiyo Kasuya ja Meikof Kasuya, Ichiyo-koulukunnan (1937) perustajat olivat myös

merkittäviä vapaa-asetelmien vaikuttajia ja edelläkävijöitä ikebanataiteen lähes

vallankumoukselliseen murrokseen.

​

Japanissa toimii nykyään yli 3000-koulukuntaa, tyylejä on lukuisia mm. rikka, shoka, nageire, moribana, chabana ja nimet saattavat vaihdella koulukunnittain.

​

​